– Kun otimme Fork Lift Client -moduulin käyttöön vuonna 2005 kuljetuslinkeissämme Naantalissa, Tallinnassa ja Nykvarnissa tehostui toimintamme 30 %. Aiemmin kaikki tehtiin manuaalisesti ja järjestelmä oli vanhanaikainen. Nyt kun käytämme Fork Lift Clientia saamme tiedot reaaliajassa ja kaikki on online, Snellman jatkaa.
Yhteistyö Ahola Transportin ja Attracsin välillä toimii
– Attracs oli aiemmin osa Ahola Transportia, joten kesti aikansa ennen kuin sopiva yhteistyömalli löytyi. Yhteistyömme vain paranee. Olemme melko pilalle hemmoteltuja, mitä tulee toiminnallisuuksien toteutukseen. Kun vakiojärjestelmä tarjoaa päivityksiä ainoastaan muutaman kerran vuodessa, niin meillä on kerran kuussa kokoontuva käyttäjäryhmä, jonka avulla suunnittelemme ja tilaamme tarvitsemamme, Snellman sanoo.
– Suosittelen Attracs Onlinea. Attracs Onlinen ydin ja koko perusajatus on mietitty täysin oikein. Olen seurannut muita vastaavia järjestelmiä, mutten ole nähnyt toista ohjelmaa, joka pystyisi laskemaan kannattavuuden etukäteen samalla tarkkudella kuin Attracs Online. Attracsille ominaista on myös asialle omistautuminen, Snellman lisää.